VARPU PÄÄAHO

Olen alun perin valmistunut vuonna 2007 kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. 2012 aloitin työt nykyisessä työpaikassani Koulutuskuntayhtymä OSAOssa (entinen Oulun seudun ammattiopisto) ja 2017 aloitin työn ohessa opinnot Oulun yliopistossa. Valmistuin kesällä 2023 filosofian maisteriksi informaatiotutkimuksen oppiaineesta. Gradun tekeminen, työssäkäynti sekä lapsiperhearki oli paikoin haastava yhdistelmä, ja tämän vuoksi olenkin erittäin otettu saamastani palkinnosta.

Graduni aiheena oli ”Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien sairauteen liittyvä informaatiokäyttäytyminen.” Tutkimuksessa tarkasteltiin sairauteen liittyviä tiedontarpeita, tiedonhankinnassa koettuja esteitä, tiedonhankintaa ja käytettyjä tiedonlähteitä sekä niiden luotettavuuden arviointia. Tämän lisäksi halusin selvittää myös sitä, millainen merkitys vertaisilta saatavalla tiedolla on kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville. Aiheen valintaan vaikutti suuresti se, että sairastan itse kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tämän lisäksi aihetta ei ole tutkittu aiemmin Suomessa informaatiotutkimuksen näkökulmasta. Toteutin tutkimuksen teemahaastatteluilla (kymmenen täysi-ikäistä haastateltavaa) ja analysoin aineiston teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

Tutkimuksen tulokset kuvaavat kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien henkilöiden moninaisia informaatiokäyttäytymisen muotoja. Uutena tutkimustuloksena aiempiin tutkimuksiin verrattuna tutkimuksessa saatiin selville, että kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat käyttivät vain vähän terveydenhuollon ammattilaisia tiedonlähteinä. Tähän tulokseen saattoivat vaikuttaa muun muassa tiedonhankinnassa koetut esteet, jolloin esimerkiksi sairauden aiheuttamat oireet, sekä roolisidonnaiset tekijät, kuten lääkäreiden tiedonpuute tai negatiiviset kokemukset terveydenhuollossa, saattoivat estää tiedon saamista. Positiiviset kokemukset vastaanottotilanteissa lisäsivät saadun tiedon luotettavuuden kokemista. Vertaisilta saatu tieto sekä emotionaalinen tuki koettiin yleisesti hyvin tärkeinä, mutta niiden tarpeet vaihtelivat henkilökohtaisella tasolla. Esimerkiksi pitempi sairastamisaika sekä sairauden hyvä hoitotasapaino vähensivät tarvetta vertaistiedolle.

Toivon, että työni innostaisi myös muita tutkimaan aihetta informaatiotutkimuksen alalla. Koska aihetta on tutkittu vähän, antaa se mahdollisuuksia jatkotutkimukseen useista eri näkökulmista, kuten esimerkiksi Käypä hoito -suosituksen vaikutuksesta. Käypä hoito -suositus otettiin käyttöön marraskuussa 2023 ja olisi kiinnostavaa tietää, millaisia vaikutuksia suosituksella on kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien sairautta koskeviin tiedontarpeisiin ja tiedonhankintaan sekä tiedon luotettavuuden arviointiin.

HANNA TASTULA

Kiinnostukseni kirjastoalaa kohtaan sai alkunsa yläasteen TET-harjoittelun myötä ja vahvistui entisestään lukioaikana, jolloin työskentelin kuukauden mittaisen kesätyöjakson kirjastossa. Silloin en vielä tiennyt minne hakisin jatko-opiskelemaan lukion jälkeen, mutta mieleeni oli kuitenkin jäänyt ajatus siitä, että kirjastotyö voisi olla kiinnostavaa. Niinpä päädyin syksyllä 2020 opiskelemaan kirjastoalaa Seinäjoen ammattikorkeakouluun ja nyt joulukuussa 2023 eli aivan pian valmistun kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi.

Pohtiessani mahdollisia opinnäytetyön aiheita, mieleeni tuli useita eri ideoita, mutta silti mikään aiheista ei tuntunut täysin omalta jutulta. Muutama vuosi aikaisemmin olin kuitenkin tehnyt huomion siitä, että netissä ja viestintäpalvelu X:ssä tuntui liikkuvan paljon disinformaatiota eli tarkoituksella jaettua väärää tietoa, joka oli selkeästi lisääntynyt Ukrainan sodan sekä koronaviruksen myötä. Tämä ilmiö ja sen yhtäkkinen lisääntyminen on kiinnostanut minua jo siitä saakka, kun törmäsin ensimmäisiin aiheista leviteltyihin valeuutisiin. Pohdin, että tässä voisikin olla mahdollinen aihe opinnäytetyötä varten. Aiheen valinta varmistui viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin ettei aihetta ollut juurikaan tutkittu kirjastoalan näkökulmasta.

Opinnäytetyössäni tutkin kirjastojen roolia disinformaation torjumisessa. Tavoitteena työssä oli selvittää, kuinka hyvin Suomen yleisissä kirjastoissa tunnistetaan disinformaation käsite ja millaisia ajatuksia disinformaatioon liitetään kirjastoissa. Lisäksi selvitin myös sitä, kokevatko kirjastoalan ammattilaiset, että kirjastoilla olisi ylipäätään velvollisuus torjua disinformaatiota, ja jos näin on, niin millaisilla keinoilla sitä voitaisiin tehdä.

Tutkimusaineistoa keräsin sähköisellä Webropol-kyselyllä, jonka lähetin sähköpostitse kaikkiin Suomen yleisiin kirjastoihin. Kyselyyn saatiin 238 vastausta, mikä on mielestäni erittäin hyvä määrä ja kertoo siitä, että vastaajat ovat todennäköisesti kokeneet aiheen tärkeäksi.

Tutkimustuloksissa sain selville, että kirjastoissa disinformaation käsite tunnistetaan hyvin. Keskeinen huomio tutkimuksessa oli se, että disinformaation määritelmä koettiin hankalaksi, sillä kyselyn vastaajien mukaan se, mitä voidaan pitää disinformaationa, riippuu usein vastaajan omasta subjektiivisesta kokemuksesta. Suurin osa vastaajista näki disinformaation tulevaisuuden haasteena, johon myös kirjastojen tulisi puuttua. Lisäksi useat vastaajat myös korostivat sitä, kuinka tärkeää mediakasvatus on disinformaation torjumisessa. Kirjastojen rooli medialukutaidon sekä mediakasvatuksen edistäjänä korostuu todennäköisesti tulevaisuudessa yhä enemmän, sillä näiden taitojen edistäminen on yksi keino, jolla voidaan vähentää disinformaatiolle altistumisen vaikutuksia.

Erityisesti minua ilahdutti se, että vastaajat olivat selkeästi pohtineet kysymyksiä ja niihin vastaamisia huolellisesti ja sainkin erinomaisia ja hyvin perusteltuja näkemyksiä asioihin. Oli kiinnostavaa huomata, että monetkaan asiat eivät vaikuttaneet olevan kovin yksiselitteisiä, kuten kysymys siitä, saako kirjasto pitää kokoelmissaan disinformaatiota sisältävää aineistoa. Tämä vaikutti olevan haasteellinen kysymys, sillä vastauksetkin jakautuivat tämän kysymyksen osalta melko tasaisesti puolesta ja vastaan.

Kaiken kaikkiaan työn kirjoittaminen oli mielestäni hyvin opettavainen kokemus ja tästä on mielestäni hyvä jatkaa eteenpäin kohti tulevaisuuden urapolkua!

 

LAURA KUULA

Olen ensimmäiseltä ammatiltani englannin opettaja. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että olisi
mukavaa opiskella vielä jotain muutakin. Niinpä aloitin informaatiotutkimuksen maisteriopinnot
Tampereen yliopistossa syksyllä 2019. Sain opinnot valmiiksi huhtikuussa 2023.

Kirjallisuus ja lukeminen ovat aina kiinnostaneet minua kovasti, ja opiskelinkin mm.
kirjallisuustiedettä pitkänä sivuaineena ensimmäiseen tutkintooni. Ensimmäinen graduni oli
kirjallisuustieteellinen, joten oli kai luonnollista, että toinenkin graduni pysytteli samassa
aihepiirissä, tällä kertaa lukemisen tutkimuksen kautta.
Suomenkielistä laadullista lukemisen tutkimusta ei ole tehty kovinkaan paljon, ja viime vuosien
tutkimukset ovat muutenkin keskittyneet etupäässä lasten lukemiseen. Minua kiinnosti nimenomaan aikuisten lukeminen. Gradussani tutkin aikuisten lukukokemuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Halusin selvittää, miten aikuisten innokkaiden lukijoiden lukuhalu on syntynyt ja pysynyt yllä tai muuttuntut elämän varrella. Tavoitteena oli myös saada selville, mitä merkityksiä vastaajat antavat lukemiselle, kirjallisuudelle ja kirjoille omassa elämässään.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa ja
analyysi suoritettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistona käytin Suomen Kirjahistoriallisen Seuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2014 järjestämää Elämää lukijana -keruuta, jossa vastaajia pyydettiin kertomaan lukukokemuksistaan lapsuudesta aikuisuuteen. Valitsin analysoitavaksi 44 tekstiä, joiden kirjoittajat
olivat syntyneet 1930-1990-luvuilla. Vastauksista 34 oli naisten ja 10 miesten kirjoittamia.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että yksilön lukuhalun syntyyn vaikuttavat erityisesti se, että hänelle on
luettu ääneen lapsena sekä se, että hän on saanut lukemisen mallin lähipiirinsä aikuisilta.
Myöhemmin elämässä lukuhaluun vaikuttavat esimerkiksi ajanpuutteen aiheuttamat haasteet sekä yhteisön vaikutus yksilön lukemiseen. Useimmat vastaajat nimesivät tärkeimmäksi syyksi kirjallisuuden lukemiseen sen, että se on mukavaa. Kirjojen avulla voi paeta arkielämän haasteita, rentoutua ja viihtyä. Kirjoista ihmiset saavat vertaistukea ja lohtua oman elämänsä karikoissa. Lukeminen myös muokkaa ihmisen identiteettiä niin kasvuiässä kuin myöhemmin aikuisena. Kirjallisuus haastaa ihmisten ennakkoluuloja ja näkemyksiä asioista ja ihmisistä. Lukeminen lisää yksilön ymmärrystä itsestään, muista ihmisistä ja maailmasta, ja voi siten kasvattaa suvaitsevaisuutta ja empatiaa erilaisia elämisen tapoja kohtaan.

 

TUIJA SIVOSUO

Olen taustaltani kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomi Oulun ammattikorkeakoulusta. Amk-opintojeni jälkeen jatkoin opiskelua vielä Oulun yliopistolla informaatiotutkimuksen maisteriopintojen parissa, sillä minua kiinnosti perehtyä tradenomiopintojeni lisäksi syvemmin informaatiotutkimukseen tieteenalana. Valmistuin kesällä 2023 saatuani pro graduni valmiiksi. Tällä hetkellä työskentelen Raahen kaupunginkirjastolla sijaisena kirjastovirkailijan tehtävissä.

Informaatiotutkimuksen maisteriopintojeni aikana kiinnostuin erityisesti terveystietoon liittyvästä tiedonhankintakäyttäytymisestä, joten halusin tehdä pro gradu -tutkielmani myös siihen liittyen. Työn aiheeksi muotoutui lopulta IBS:ää, eli ärtyvän suolen oireyhtymää, potevien tiedonhankintakäyttäytyminen oireyhtymään liittyvissä kysymyksissä. Tutkielmassani selvitettiin IBS:ää potevien tiedontarpeita, tiedonlähteitä, tiedonhankinnan tapoja sekä tiedonhankintaan liittyviä esteitä ja haasteita. Työni näkökulmaan vaikutti muun muassa Ruthvenin informaatiokäyttäytymisen malli, jonka mukaan haasteelliset elämän siirtymävaiheet, kuten sairastumiset, herättävät yksilölle uusia tiedontarpeita. Tiedonkeruun menetelmänä työssä käytin verkkokyselyä ja analyysimenetelminä sekä tilastollista että laadullista analyysiä: suljetut kysymykset analysoitiin tilastollisesti ja avoimet kysymykset laadullisesti teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Verkkokysely valikoitui menetelmäksi muun muassa aihepiirin arkaluontoisuuden vuoksi. Aineistonkeruu tapahtui syksyllä 2022 ja kyselyn vastaajien tavoittamisessa minua auttoi IBD ja muut suolistosairaudet ry.

Tutkimuksen tulosten pohjalta vastaajien tärkeimmiksi tiedontarpeiksi nousivat ruokavalio, hoito sekä lääkitys. Diagnoosin alkuvaiheessa olisi ollut tarvetta myös asiapitoiselle yleistiedolle oireyhtymästä. Toiveena oli myös jatkossa oppia lisää hoidosta, lääkityksestä sekä IBS:n syistä. Tärkeimpinä tiedonlähteinä vastaajat kokivat internetin ja sosiaalisen median, vertaistuelliset keskustelut sekä terveydenhuollon ammattilaiset. Näistä sosiaalisesta mediasta vertaisilta haettiin pääasiallisesti käytännön vinkkejä sekä emotionaalista tukea. Tiedonhankintakäyttäytyminen oli ajallisesti kuukausittain tapahtuvaa toimintaa, ja hankitusta tiedosta oli ollut hyötyä esimerkiksi ruokavaliollisina muutoksina oireiden hallinnassa sekä emotionaalisena tukena.

Tulosten perusteella IBS-potilaiden tiedonhankintaan liittyi esteitä ja haasteita, jotka voitiin jakaa tiedonpuutteesta johtuviin, tiedonlähteiden luotettavuuden arviointiin, lähteiden saatavuuteen, tiedontarpeen puutteelliseen ilmaisemiseen, huonoihin kokemuksiin ja negatiivisiin emootioihin. Tulosten pohjalta esille nousi selkeästi myös IBS:ää potevien yksin jäämisen kokemus diagnoosin saamisen yhteydessä. Terveydenhuollolta toivottiinkin diagnoosin saamisen yhteydessä enemmän sekä emotionaalista että tiedonhankinnallista tukea ja räätälöityä IBS-aiheista tietoa.

Työn kirjoittaminen oli työläs, mutta opettavainen ja mielenkiintoinen prosessi. Olen kiitollinen saamastani tunnustuksesta, ja toivon, että tutkielma lisäisi ymmärrystä ja tietoutta aihepiirin ympärillä sekä yleisesti terveysaiheiseen tiedonhankintaan liittyen.

OILI TURJA

Päivääkään en ole katunut sitä, että vielä yli 50-vuotiaana aloitin opiskelun kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa syksyllä 2020. Alun perin valmistuin datanomiksi vuonna 1990, minkä jälkeen työllistyin sijaisena kunnanvirastossa, kunnes ryhdyin omaa perhettä perustamaan. Tältä telakalta pääsin takaisin työelämään sijaistamaan sanomalehden sivutaitossa useiksi vuosiksi, ja ajan mittaan suoritin kolme eri ammattitutkintoa: ensin tietojenkäsittelystä, sitten sihteeriksi ja koulunkäynninohjaajaksi.

Ennen kirjastoalan opintoja työskentelin yläkoulussa määräaikaisena koulunkäynninohjaajana. Se oli mielenkiintoista ja opettavaista aikaa, mutta viiden vuoden kuluttua oli aika siirtyä eteenpäin. Ynnäsin, että eläkeikään on vielä pitkä matka ja kun viisikymppistenkin täytyy työelämässä vielä jatkuvasti kehittyä, on minunkin opiskeltava pitkäjänteisemmin, jotta saan viimeiset työvuodet tehdä työtehtäviä, joissa voin paremmin toteuttaa osaamistani.

Opinnäytetyön aihe tuli onneksi tilauksena alan opiskelijoille, sillä en ollut vielä itse keksinyt, mistä opinnäytetyön tekisin, kun niin moni asia kiinnosti. Sain koota verkkokurssin yleisen kirjaston seniorityöstä kirjastolaisten verkko-oppimisalustalle Liboppiin. Verkkokurssi valmistui yhteistyössä Porvoon, Helsingin ja Vaasan kirjastojen seniorityön osaajien kanssa AKEn toimeksiantona. Opinnäytetyössä yhdistyivät minua kiinnostavat asiat: visuaalinen tuottaminen ja oppiminen sekä opinnäytetyön tekeminen toiminnallisena.

Opiskeluja aloittaessani arvelin päätyväni nuorten kirjastotyöhön, mutta sekä alan työharjoittelussa että opinnäytetyötä tehdessäni seniorityön tekemisen lisääntyvä tarve tuli selkeästi esille. Opiskelujen myötä myös kirjastotoiminnan kehittäminen ja hanketyö alkoi kiinnostaa. Opinnäytetyöprosessin aikana tuli ilmi, kuinka erilaisista lähtökohdista seniorityötä tehdään yleisissä kirjastoissa, ja että kirjastoilla on tarvetta verkostoitua sekä päivittää ja jakaa osaamista. Tärkeää on myös, että yleisten kirjastojen työntekijät sisäistäisivät jatkuvan oppimisen tarpeen ja hyödyntäisivät täydennyskoulutusten antamat mahdollisuudet. Kirjastojen taas tulisi parhain päin edistää ja mahdollistaa työssä tapahtuvaa osaamisen täydentämistä.

Tunnustuksen saaminen lämmittää mieltä ja antaa vahvistusta sille, ettei opiskeluun käytetty aika ole mennyt hukkaan.

Oili Turja, oma kuva